*

Toni Stenström Rajat ylittäviä ajatuksia

Havaintoja Itä-Karjalasta, osa II

  • Vieljärven vanhaa rakennuskantaa
    Vieljärven vanhaa rakennuskantaa
  • Tie Vieljärvelle
    Tie Vieljärvelle
  • Laukku eli kauppa
    Laukku eli kauppa
  • Karjalankielisiä kylttejä
    Karjalankielisiä kylttejä
  • "Laukun" seinää
    "Laukun" seinää
  • Karjalan kielen kodi
    Karjalan kielen kodi
  • Näkymä Vieljärvelle
    Näkymä Vieljärvelle
  • Kirkonkylä
    Kirkonkylä
  • 1800-luvun maisemaa
    1800-luvun maisemaa
  • Kyläjuhla alkaa
    Kyläjuhla alkaa
  • Kansantansseja
    Kansantansseja
  • Karjalankielinen kalenteri
    Karjalankielinen kalenteri
  • Karjalan kieltä
    Karjalan kieltä
  • Kinnermäkeä
    Kinnermäkeä
  • Kinnermäkeä
    Kinnermäkeä
  • Perinteinen karjalainen asunto
    Perinteinen karjalainen asunto
  • Kinnermäkeä
    Kinnermäkeä
  • Kinnermäkeä
    Kinnermäkeä
  • Ilmakuvaa
    Ilmakuvaa

Karjalan kieltä puhutaan Karjalan tasavallassa enää vain pienissä maalaiskylissä. Kieli jakautuu murteiltaan kolmeen pääkategoriaan, joista pohjoisin on Vienassa puhuttu varsinaiskarjala, eteläisin Aunuksessa puhuttu livvinkarjala ja itäisin Äänisen rannoilla puhuttu lyydi. Tämä on historiallisesti johtanut siihen, ettei karjalalle ole edelleenkään luotu oikeaa yhtenäistä kirjakieltä, eivätkä kielitieteilijät ole vieläkään päässeet yhteisymmärrykseen siitä, voiko esimerkiksi vienankarjalaa pitää omana kielenään vai yhtenä suomen itämurteista. Historiallisesti Neuvosto-Karjalan kouluja pyrittiin ensin 1920-luvulla suomalaistamaan, kunnes 1930-luvulla karjalan kielelle luotiin keinotekoinen kyrillisin kirjaimin kirjoitettu kirjakieli, joka syrjäytettiin pian taas uudestaan suomen kielellä ja 1950-luvun lopulta lähtien venäjällä. Kielen käyttö romahti lopulta siihen, kun Neuvostoliitossa aloitettiin tietoinen kaikkiin vähemmistökansoihin kohdistunut assimilointiprosessi.

Saimme kaverini kanssa kutsun Aunuksen Karjalassa sijaitsevan Vieljärven (ven. Vedlozero) kyläjuhliin, joissa juhlistettiin paikallisen Karjalan kielen kodin 5-vuotispäivää. Kyseessä on yksi alueen parhaiten säilyneistä karjalaiskeskittymistä, sillä bussimatka kylään kestää Petroskoista kokonaisen tunnin käytännössä koskemattomien aarniometsien läpi kulkien. Saimme mukaamme myös pari pietarilaista tuttuamme, joista toinen on venäjänkielisyydestään huolimatta itäkarjalaistaustainen. Kyseessä oli jo kolmas sukukansamatkani Venäjälle, sillä kesän 2014 aikana ehdin tutustua jo tverinkarjalaisiin ja Permin alueen komeihin. Vuosi pääsi kulumaan myös siitä, kun pääsin amerikansuomalaisten vieraaksi Tyynenmeren rannikolle.

Vieljärven keskustaa oli koristeltu useilla karjalankielisillä kylteillä ja sen keskellä sijaitsi suuri ”laukku” eli kauppa. Mitä ilmeisimmin Suomea 1800-luvulla kiertäneet itäkarjalaiskauppiaat, joita kansankielellä laukkuryssiksi kutsuttiin, saivat nimensä juuri kyseisestä sanasta. Keskustassa sijaitsi myös suuri kirkko eli pogostu ja sen kupeeseen oli hiljattain rakennettu hulppea Karjalan kielen kodi, jossa kieltä pyritään aktiivisesti herättämään henkiin. Löysimme kyliltä myös paikallisen keskikoulun eli keskiskuolan, josta oppilaat olivat tosin kesälomiensa vietossa.

Sumuinen sää ja karjalaiset hirsitalot loivat kylään aamulla mystisen tunnelman ja kylän ainoat äänet kuuluivat kirkosta, jossa sunnuntainen jumalanpalvelus oli käynnissä. Paikalliset vaikuttivat elävän yhä pääasiassa 1800-lukulaisilla maisemissa ilman sähköä tai juoksevaa vettä, ja useimpien hirsitalojen takapihoilla kohosi perinteisiä ulkohuusseja. Nuoret lapset puhuivat kaikki kaduilla keskenään venäjää, mutta he näyttivät ulkonäöltään yhä hyvin suomalaisilta vaaleine hiuksineen ja eleineen. Väkimassoja näytti kerääntyneen ainoastaan Karjalan kielen kodin läheisyyteen odottamaan kyläjuhlan eli pruazniekan käynnistymistä.

Iloksemme koko kyläjuhla juonnettiin puhtaalla karjalan kielellä ja yleisössä istuneet vanhukset lörpöttelivät keskenään pääasiassa karjalan kieltä käyttäen. Ohjelmaan sisältyi tansseja, runonlaulantaa, karjalan kielelle käännettyjä venäläishittejä ja ulkomaisia esiintyjiä Suomesta ja Ruotsista. Vatsantäytettä sai karjalanpiirakoista, joita leivotaan Itä-Karjalan alueella yhä pelkästä perunasta, ja tarjoiluista vastasi useampi Suomesta saapunut Itä-Karjalan ystävä. Saimme myös kiertää talossa paikallisen kieliaktiivin johdolla, samalla kun hän kertoili paikallisesta kielipesätoiminnasta ja omasta taustastaan. Venäläinen Vesti Karelija eli ”Viestit Karjala”-tv-kanava taltioi juhlan kohokohdat myös ohjelmaansa, joka löytyy täältä.

Tapasimme juhlinnan keskellä myös kaksi Suomesta saapunutta itäkarjalaistyttöä, joiden kyydissä pääsimme pian läheiseen Kinnermäen (ven. Kinerma) kylään. Tytöt olivat ylläpitäneet perheensä kanssa paikallista ulkoilmamuseota jo vuosien ajan ja tehneet paljon merkittävää työtä karjalaisten keskuudessa Kinnermäen ystävät ry:n puitteissa. Yllätykset jatkuivatkin heti pruazniekan jälkeen, sillä noin 7 kilometrin päässä Vieljärveltä sijaitseva Kinnermäki oli kuin Seurasaareen asuttu versio, jossa useat karjalan kieltä puhuvat vanhukset yhä viljelivät maataan ja hoitivat kotieläimiään 1800-luvun maisemissa. Saimme kunnian tutustua etenkin paikalliseen kotiseutumuseoon ja vilkaista vanhaan savusaunaan, jonka löylyihin tavoitteeni on vielä joku päivä päästä.

Kinnermäelle saavuttuamme tajusimme loppumatkamme olevan yhä melko heikosti suunniteltu, sillä olimme tähän mennessä matkustaneet spontaanisti yöjunalla Petroskoihin, bussilla Vieljärven risteykseen ja lopulta liftaten venäläisen ambulanssin kyydissä itse kylänraitille. Pietarilaiset tuttavamme päättivät myös jäädä Kinnermäelle yöpymään, eli jatkaisimme matkaa taas suomalaisvoimin kohti tuntematonta. Tunnelma oli silti huipussaan, sillä olimme vihdoin kuulleet aitoa karjalan kieltä, nauttien samalla niistä maisemista, joita suomalaiset akateemikot jo karelianismin aikoina ihastelivat. Loppujen lopuksi pienet kansat voivat vain itse vaikuttaa siihen, säilyttävätkö he kielensä ja kulttuurinsa myös jälkipolvilleen. Kinnermäen ystäviä kiiteltyämme suuntasimmekin mukavan karjalaistytön kyydissä takaisin Sortavala-Petroskoi-väliselle maantielle, jotta matkamme jatkuisi lyydiläisten pääkaupunkiin Prääsään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kiitos raportista!

Äitini puolen iäkkäämmät sukulaiset puhuivat keskenään karjalan kieltä pienenä ollessani ja "osaan sitä sujuvasti" ("maltan put'illeh paissa").

Karjalan kielen kirjakieleksi on käytännössä muodostunut juuri tuo "livvin kieli" mitä Aunuksen Karjalassa puhutaan, eli mm. siellä Vieljärvellä. Suurin osa karjalan kielisistä julkaisuista painetaan livviksi ja se on myös Suomessa virallinen versio kielestä ns. "vähemmistökielen" statuksen omaavan karjalan kielen kohdalla.

Oheisen linkin takaa löytyy virallinen tiedote tämän vuoden kuntavaaleista karjalan kielellä:
http://www.vaalit.fi/material/attachments/vaalit/v...

Livvin kielen asema jonkinlaiseksi viralliseksi kieliversioksi juontaa juurensa siitä, että valtaosa varsinaiskarjalan eteläisten murteiden puhujista ovat kadonneet, osittain siksi, että Suomi menetti Raja-Karjalan. Ja toisaalta vienalaismurteet ovat niin kaukana eteläisemmästä puheenparresta, että sitä ei kannata ottaa kirjakielen pohjaksi.

Livvin puhujia on myös eniten olemassa karjalan kielen päivittäisistä puhujista. Suomen entisessä Raja-Karjalassa Salmin pitäjässä puhuttiin tuota samaa murretta kuin Vieljärvellä. Äitini suku oli puolestaan hiukan pohjoisempaa Suojärveltä ja siellä kieli oli varsinaiskarjalan eteläistä murretta, mikä ei paljon poikkea livvistä sekään.

Käyttäjän Enologi kuva
Aki Pulli

Joo, Kuikkaa säestäen. Varsinaiskarjala jakautuu siis kahteen murreryhmään eli vienaan ja etelämurteisiin. Myös tverinkarjala lasketaan näihin etelämurteisiin, koska sen puhujat alun perin muuttivat alueelta, jolla puhuttiin sitä.

Kyllä varsinaiskarjalan etelämurteita puhutaan vielä, ennen kaikkea Paateneen seudulla, mutta myös monessa muussa Itä-Karjalan paikassa. Huonossa hapessa kieli kyllä on, eiä vähiten siksi, että se jäänyt livvin ja vienan murteiden jalkoihin.

Suojärvelläkin muutama kylä oli, joissa livviä puhuttiin, vaikka suurin osa väestä puhuikin eteläkarjalaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suojärveen liitetty Hyrsylän mutkan alue kuului aunukselaisen puheenparren alueeseen.

On huomionarvoisaa, että karjalankielisiä asui Suomessa ennen sotia yli 40.000, mutta kieltä ei noteerattu juuri mitenkään. Omat isovanhempani joutuivat sortokauden aikana Suojärvellä käymään venäjänkielistä koulua ja itsenäisyyden jälkeen yritettiin pitää huolta siitä, että alueet suomenkielistettäisiin koulun avulla.

Karjalan kieli on edelleen kolmanneksi suurin itämerensuomalainen kieli. Vasta viitisen vuotta sitten sille myönnettiin Suomessa vähemmistökielen status.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Pari kertaa olen käynyt Vieljärvellä ja yöpynyt Kinnermäessä. Sen museota ovat tehneet Oulun yliopistot tutkijat ja Karjalan kielen kotia Oulussa asuva Olga perheineen.
Viime syksynä arkkipiispa kävi siunaamassa Karjalan kielen kotia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Uutisia Vieljärveltä löytyy usein "opastajat.net" -forumilta:
https://vk.com/public46199459

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Todettakoon btw, että ao. mietelauseet ovat yhä yhtä ajankohtaisia kuin ennenkin:

- Venäjä, jakomielisten valheessaeläjien vainoharhainen retrovaltakunta.
- Joka Venäjään luottaa, valmistelee itsemurhaa.
(Knfijv: aforismit)

- Venäjä, maailman paskin maa!
(yleinen kansalaismielipide ympäri maailmaa)

Lue myös: Venäjän TV:ssä haaveiltiin Suomen liittämisestä Venäjään http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240846-v...

Käyttäjän hrautomaki kuva
Hannu Rautomäki

Petroskoi on jäänyt hyvin mieleen vuosikymmenien takaa.
Valtion laitoksen pakettiautolla köröttelimme, ja matkalaiset järkyttyivät, kun kuulivat, että meikäläisellä on vain GT-kartta, jossa näkyi teitä vain vähän yli rajan.
Rauhottelin, että kysyvä ei tieltä eksy. Kuten ei eksyttykään. Vain kerran piti käydä yhdessä töllissä varmistamassa reitti.
Hotelli Pohjolassa jäi ikävä sivumaku, kun nuori sälli tyrkyttämällä tyrkytti viereistä maksullista vartioitua parkkialuetta, ja kun sinne ei suostuttu, niin haukkui koko porukan suomalaisfasisteiksi.

Onegan traktoritehtaalla ihmeteltiin testausasemaa, jossa vaijerilla kiinnitetty telaketjuilla varustettu juontotraktori suti paikallaan vesialtaassa poikittaisien ratakiskojen päällä.
Tietysti tuli kysymys, onko vaijeri katkennut koskaan? Oli katkennut ja tehdashallin seinä raunioitui.
Karjalan säveltäjien lepokotikin tuli nähtyä. Komea ja suuri hirsirakennus, joka alun perin oli käsittääkseni suomalaisien sotilaiden marskin syntymäpäivälahjaksi rakentama.
Äänisen rannat ovat yhtä hienoja kuin Laatokankin.
Sortavalassa kadulla meidät tunnisti puheesta USA:sta tulleiden suomalaissiirtolaisien poika, vanhempi mies, joka puhui puhdasta suomea.
Olisi kannattanut tutustua häneen paremmin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Isäni oli aikoinaan 60-luvun alkupuolella suomalaisen firman työkomennuksella Kontupohjassa sellu- ja paperikombinaatin valvomon laitteita korjaamassa. Häneltä otettiin saapuessa passi pois ja sanottiin, että sen saa takaisin sitten, kun laitteet toimivat.

Ensimmäiseksi ongelmaksi muodostui havainto, että valvomossa olleen tuotantoparametripiirturin neula piirsi millimetripaperille sormen paksuista viivaa normaalin kapean viivan sijasta. Kun isäni oli kysynyt mistä moinen, niin vastaus oli, että he olivat vaihtaneet neulan paksummaksi, koska muutoin "siemenet jäävät kiinni". Kävi ilmi, että siellä käytettiin musteen sijasta mustikkasoppaa.

Muutoinkin korjaustyö oli hidasta, koska paikallinen porukka halusi viettää kosteita iltoja harvinaisen ulkomaan vieraan kanssa ja piti niin muodoin jatkuvasti rokulipäiviä todeten aina aamulla, että"zavtra budjet" (huominen koittaa).

Isäni ystävystyi siellä erään Kanadasta pikkupoikana muuttaneen samassa tehtaassa työskennelleen suomalaisen miehen kanssa, jonka isä oli päättänyt perheineen lähteä Karjalaan 30-luvulla. Hän kertoi, että hänen isänsä oli tapettu parisen vuotta muuttamisen jälkeen "vakoilijana" ja oli vielä kotoa haettaessa suureen äänen julistanut pojalleen, että "muista aina olla hyvä kommunisti ja palvella isänmaatasi". Ei ollut auttanut sekään.

Kyseinen henkilö, nimeltään Ivan Eriksson, pääsi vierailemaan Helsingissä sukulaistensa luona vajaan vuoden sisällä siitä, kun isäni oli palannut Suomeen ja muistan kuinka hän oli aivan äimän käkenä kaikesta näkemästään. Totesi, ettei sitä voi kertoa kotona mitenkään niin, että kukaan ymmärtäisi miten erilaista elämä Helsingissä oli.

Käyttäjän hrautomaki kuva
Hannu Rautomäki

Neuvostoajan Petroskoissa kuten Sortavalassakin suomenkieliset katujen nimet ja kauppojen kyltit pistivät miettimään, onko kysymys ennemmänkin lavastuksesta, kuin suomenkielisien informaatiosta.
Silloinkin suomen- ja sukulaiskielisien osuus väestöstä oli vähäinen, ja nykyisin Koiviston paluumuuttolain ansiosta se on vieläkin vähäisempi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Koiviston paluumuuttolaki koski vain inkeriläisiä, jotka eivät asustele Karjalan tasavallassa. Karjalan kannasta ja Pietarin ympäristöä eli Inkerinmaata ei koskaan liitetty Karjalaan kuuluvaksi. Niillä tienoin ei myöskään ole suomalaisia paikannimiä tai kylttejä kuten Karjalan tasavallassa. Isäni otti joitakin valokuvia Kontupohjasta silloin 60-luvulla. Yhdessä niistä oli kuvattuna kauppaparakki ulkopuolelta. Kaupan oven yllä seisoi: "ELINOLON PALVELUN PAVILJONKI".

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset