*

Toni Stenström Rajat ylittäviä ajatuksia

Kaspianmeren rannikkoa

  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa
  • Kaspianmeren rannikkoa

Teheranissa vietetyn pääsiäisen jälkeen siirryimme Kaspianmeren rannikolle. Saimme yöpyä iranilaisen tuttumme kesähuvilalla Nošarin kaupungissa, joka tunnetaan Iranissa erityisesti maan poliittisen eliitin rentoutumispaikkana. Toinen toistaan upeammat kartanot koristivatkin muutoin varsin karuja maalaiskyliä, jotka sijoittuvat pienelle tasangolle meren ja vuoriston väliin. Puhdasta luontoa pitää valitettavasti etsiä Pohjois-Iranissa etupäässä Māzandarānin maakunnan vuoristoista, sillä koko Kaspianmeren eteläranta on lähes kauttaaltaan asutettua ja rakennettua aluetta.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli matkustaa Teheranista Tabriziin tuntemattomaksi jääneen iranilaismiehen kanssa, jonka paikallinen oppaamme kuulemma tunsi jostain. Aiemmassa blogitekstissä mainitusti suunnitelmamme tosin muuttuivat heti lähtöpaikassamme, ja matkamme jatkui näin ollen eteenpäin viiden tunnin taksikyydillä. Päätimme jatkaa Nošarista eteenpäin saman mallin mukaisesti, ja seuraavaksi kohteeksemme valikoitui Raštin kaupunki, jossa viettäisimme seuraavan yön tuttumme sukulaisperheellä.

Nošarin ja Raštin välissä kävimme kastautumassa Kaspianmeressä ja nousimme hiihtohissillä vuoristoon, jossa luonto oli muusta Iranista poiketen jo subtrooppista. Vuoristot näyttivät olevan paikallisten pakokeino kaupunkien hektisyydestä, sillä liikenne on pienissäkin kaupungeissa kaoottista ja paikoin hengenvaarallista. Todistimmekin heti Raštiin saapuessamme liikenneonnettomuutta, joka johtui etupäässä liikennevalojen puutteesta, sillä Iranin teillä pätee yleensä vain vahvimman ja nopeimman oikeus. Matkanteko oli tosin välillä varsin viihtyisää, sillä autojen ei tarvinnut koskaan pysähtyä turhan takia minnekään.

Raštissa majoituimme oppaamme sukulaisperheessä, jossa puhuttiin standardifarsin lisäksi kielen gilanilaista varianttia. Farsia opiskellut suomalaiskaverini selviytyi ruokapöytäkeskusteluista varsin hyvin, samalla kun keskityin itse peruskommunikointiin perheen lasten kanssa. Jalkapallosta ja maantieteestä kiinnostunut poika esitteli minulle esimerkiksi lippukokoelmaansa, jonka avulla hän pystyi helposti selvittämään vierailemani maat. Opin itse ainakin sen, että farsiksi Puola, Kreikka, Unkari ja Serbia ovat Lähestan, Yunan, Madžaristan ja Serbestan, ja matkustajan kotimaata kysytään yleensä lauseella Shoma az kojaid?

Iranilaiset eivät näkemämme perusteella myöskään syöneet varsinaisesti ruokapöydän ympärillä, sillä illallista varten lattialle levitettiin persialainen matto, jonka ympärille jokainen asettui haluamallaan tavalla. Ruokajuomina toimivat tee eli tšai, Turkista tuttu airan, joka on farsiksi duu, ja alkoholiton olut, jota valmistaa yhä ennen islamilaista vallankumousta perustettu iranilainen olutpanimo. Ruoaksi syötiin puolestaan maukkaita keittoja, riisiä ja kebablihaa, naan-leipää ja appelsiineja, joita Iranissa kutsutaan jostain syystä portegaleiksi.

Raštin kaupunki osoittautui varsin eteläeurooppalaiseksi ja miellyttäväksi paikaksi, sillä sen keskusta rakentui selkeästi yhden suuren aukion ympärille. Oppaaksemme lähti majoittajaperheemme 7-vuotias poika, jolle kolmen tuntemattoman matkailijan kanssa hengailu ei näyttänyt tuottavan erityisiä ongelmia. Raštin basaarissa hänen taka-ajatuksensa tosin paljastuivat, sillä jäätelön ja limujen ystävänä hän sai hyvän mahdollisuuden ostella kanssamme erilaisia herkkuja. Kaupungin huhtikuisilla helteillä pienet tauot kahviloissa ja kioskeissa eivät olleet tosin yhtään haitaksi.

Illemmalla seuraamme liittyi vielä pojan isä, joka kuljetti meidät puolentoista tunnin päässä sijaitsevaan Masoleh’n historialliseen kaupunkiin. Hän oli erityisen kiinnostunut politiikasta ja halusi vakuuttaa meille, etteivät iranilaiset ole Ahmadinežadin sekoiluista huolimatta millään lailla fanaattista porukkaa, kertoen myös ikävään sävyyn siitä, miten Irania on käytetty jo vuosisatojen ajan suurvaltojen pelinappulana. Iranin historia 1900-luvulta onkin täynnä useita menetettyjä mahdollisuuksia, sillä vuorollaan Venäjä, Iso-Britannia ja Yhdysvallat estivät maan pyrkimykset perustuslaillisen monarkian käyttöönottoon. Vakuutimme hänet tosin siitä, että oma kuvamme iranilaisista oli ollut loistava jo matkan alkupäästä lähtien, ja toivotimme hänet tervetulleeksi pohjoiseen kotimaahamme.

Masoleh’n jylhissä maisemissa vietettyjen teehetkien jälkeen suuntasimme vehreiden vuoristojen läpi takaisin Raštiin, josta lähdimme yöbussilla kohti Tabrizia. Itäeurooppalaiseen tapaan iranilaisten oli hyvin vaikea lähteä seurastamme pois, ja majoittajamme jäivät odottelemaan lähtöamme vielä bussin sisällekin. Päätimmekin ehdottaa nuorelle jalkapallofanille, että hän voisi englantia opittuaan matkata kanssamme Portugaliin, sillä maailman parhaat jalkapalloilijat kuulemma asuvat siellä. Poika olikin heti silminnähden innostunut suunnitelmasta, ja lupasi hoitaa asian kuntoon pian.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Kiitos nojatuolimatkasta! Kiinnostavat valokuvat.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset