Toni Stenström Rajat ylittäviä ajatuksia

Venäjän Itä-Preussi, osa IV

  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV
  • Venäjän Itä-Preussi, osa IV

Kaipasin Norjan-matkani jälkeen taas pientä taukoa pohjoismaisesta hintatasosta ja suuntasin Gdanskista käsin Kaliningradiin venäläisen kaverini vieraaksi. Ylitin nyt ensi kertaa rajan Puolasta Venäjälle ja matkustin koko matkan paikallisella Zelenogradsk Transin kasaribussilla vain 700 ruplan eli noin 9 euron hintaan. Suuntasimme tällä kertaa Königsbergistä käsin Baltijskin eli Pillaun satamakaupunkiin valokuvaamaan, kalastusreissulle Pionerskin eli Neukuhrenin rannikoille ja vapunviettoon kaupungin paraatikaduille.

Tutustuin menomatkallani kahteen saksalaiseen reppureissaajaan, jotka matkasivat esi-isiensä asuinseuduille ensimmäistä kertaa. Heidän ilmeensä eivät olleet rajanylityksen jälkeen järin onnelliset, sillä menetetyn Karjalan tavoin Kaliningradin oblasti sisältää lähinnä romahtaneita raunioita muistona menneistä ajoista, mutta Venäjän parantunut asiakaspalvelu jätti seurueemme positiivisesti yllättyneeksi – kuulimme rajalla vain perinteiset kysymykset siitä, mitä Venäjän alueella oikein teemme, mutta emme kohdanneet tämän jälkeen enää ollenkaan neuvostoajoilta periytyvää murjottamista kaupoissa ja ravintoloissa. Mitä ilmeisimmin ravintoloiden ja supermarkettien kasvanut kilpailu oli parantanut paikallista asiakaspalvelua merkittävästi, ja rahanvaihtokin sujui kätevästi heti bussiaseman tuntumassa, sillä kauppakeskuksen edessä päivystänyt mainostenjakaja tarjoutui vaihtamaan euromme rupliksi omasta taskustaan.

Venäläiseen tapaan hostellini oli myös sekaannuksen vuoksi varannut minulle huoneen, jota ei tosiasiassa ollut enää vapaana, mutta pienen neuvottelun jälkeen yösija löytyi samasta rakennuksesta vieläpä alennettuun hintaan. Ruplan viimeaikaisen kurssiromahduksen myötä hintataso Kaliningradissa oli ylipäätään kaksi tai kolme kertaa halvempi kuin Puolassa ja taksimatka kaupungin sisällä maksoi keskimäärin 100 ruplaa eli noin 1,30 euroa. Päädyimmekin maistelemaan venäläisen kaverini seurassa heti ”Chmel s toboj”-pubin 90 sentin hintaisia panimo-oluita sekä 80 sentin shawermoita kaupungin katuravintoloista, juhlistaen samalla hänen tulevaa kotitaloaan, jonka perustukset hän oli saanut juuri valmiiksi Kaliningradin lähistölle.

Pillau eli Baltijsk osoittautui seuraavana päivänä melko uneliaaksi kalastajakyläksi, jota koristaa lähinnä 1600-luvulta periytyvä linnoitus ja muutama kasarmirakennus, mutta maantieteellisesti kyseessä on nyky-Venäjän läntisin kaupunki sekä Itämeren laivaston tukikohta. Olisimme matkanneet mielellään myös kaupungin vastapuolella sijaitsevalle Veikselinkynnäkselle, jolla Venäjän ja Puolan välinen raja kulkee, mutta nykyään ulkomaalaiset saavat matkustaa alueelle vain erityisluvalla. Merisotilaiden, sotilaspoliisien ja kulkukoirien lisäksi kaupungissa ei näkynyt paljoakaan elämää, mutta löysimme onneksi vanhan saksalaisen huvila-alueen keskeltä yhden lähikaupan ja yhden lounasravintolan. Söimme myös Kaliningradiin palattuamme pohjoisen rautatieaseman vieressä sijaitsevassa ”Borštš i salo”-ukrainalaisravintolassa, jossa tuhti illallinen ja pari hrenovuha-paukkua maksoivat alle 5 euroa.

Hyvät yöunet nukuttuamme suuntasimme aamukuudelta Pionerskin eli Neukuhrenin rannikkokylään, jossa liityimme kymmenen hengen venäläiseen kalastajaseurueeseen. Suuntasimme kahdeksaksi tunniksi Itämerelle vanhalla kalastusaluksella valtavien liha-, olut- ja vodkavarastojen kera ja pääsimme pyydystämään turskia kokeneiden kalastajien opastuksella. Omalta osaltani tämä tosin vaati lyhyen haastattelun sataman vartijoiden kanssa, sillä he eivät olleet tavanneet aiemmin suomalaista matkaajaa vartiopisteellään, mutta tämä ei tuottanut ongelmia ainakaan alkuun – vasta maihin palattuamme meitä odotti venäläinen sotilas, joka halusi valokuvata passini ja viisumini ilmeisesti vakoilusta epäiltynä.

Paluu Kaliningradiin onnistui joka tapauksessa hyvin ja toiseksi viimeinen päiväni kului taas kaupungin kaduilla seikkaillessa ja pyydystämäämme turskaa paistaessa. Illalla suuntasimme vielä kerran tutuksi tulleeseen Chmel s toboj-panimoon ja kävimme Kaliningradin ”kalastajakylässä”, joka on entisen vanhankaupungin tuntumaan rakennettu vanhaa Königsbergiä muistuttava rantabulevardi. Näimme alueella valtavasti tietöitä ja vanhojen neuvostokerrostalojen entisöintitöitä, sillä koko kaupunki näytti valmistautuvan kesällä järjestettäviin jalkapallon mm-kisoihin ja kansainvälisten turistien saapumiseen. Kyseessä onkin ehkä ensimmäinen kertaa 50 vuoteen, kun kaupungin infraa jollain lailla parannetaan.

Ehdin katsella lähtöpäivänäni vielä kaupungin pääkadulla järjestettyä vappumarssia, jossa eläköityneet kommunistit kantoivat innoissaan miehitettyjen Baltian maiden neuvostoaikaisia lippuja, mutta venäläinen kaverini tuijotti heitä onneksi yhtä vastenmielisesti kuin minäkin – kyseisestä ideologiasta kun ei oikein millään maalla mitään positiivisia kokemuksia ole. Muutoin en politiikkaa matkallani puhunut enkä sen kohteeksi joutunut, sillä paikalliset Kaliningradissa vaikuttivat hyvinkin ystävällismielisiltä EU-maiden kansalaisia kohtaan. Paluumatka Gdanskiin sujui myös kätevästi paikallisbussin kyydissä, eikä pienestä Venäjä-seikkailusta jäänyt tällä kertaa mitään negatiivista sanottavaa. Pian suuntaisinkin taas työmatkalle koti-Suomeen ja viimeinen kuukauteni Puolassa lähtisi käyntiin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mielenkiintoista.

Tuo "neuvostoajoilta periytyvä palvelu" ja sen paraneminen oli silmiin pistävää viimeksi vieraillessani Pietarissa.Sikäläinen edustajamme ajoi minut ja kollegani autolla Kronstadtiin asiakaskäynnille ja matkalla pysähdyimme erään huoltoaseman vieressä olevalle ravintolalle lounasta syödäksemme.

Muistoni neuvostoaikojen huoltoasemista sai minut ihmettelemään, että oliko niiden yhteydessä tosiaankin mitään ravintoloita tai muita kafeterioita, mutta niinhän siinä vain oli. Sisään astuttuamme meidät ohjattiin siistin atmosfäärin omaavan tupamaisen huoneen pirttipöydän ääreen ja annettiin paksu Menu kouraan. Tilasimme häränpihvit ja tarjoilija kysyi ystävällisesti haluammeko raa'an, mediumin vai läpikypsän paiston.

En uskonut silmiäni ja korviani.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset