Toni Stenström Rajat ylittäviä ajatuksia

Albaniasta Montenegroon

  • Saapuminen Tiranaan
    Saapuminen Tiranaan
  • Hostelli
    Hostelli
  • Hostelli
    Hostelli
  • Hostelli
    Hostelli
  • Keskeneräinen tornitalo Tiranan keskustassa
    Keskeneräinen tornitalo Tiranan keskustassa
  • Roope Ankka
    Roope Ankka
  • Kommunistipalatsi
    Kommunistipalatsi
  • Skanderbegin keskusaukio
    Skanderbegin keskusaukio
  • Hoxhan bunkkeri
    Hoxhan bunkkeri
  • 30-lukulaista korttelia
    30-lukulaista korttelia
  • Kävelykatu
    Kävelykatu
  • Hoxhan pyramidi
    Hoxhan pyramidi
  • Lenin, Stalin ja Hoxha
    Lenin, Stalin ja Hoxha
  • Keskustaa illalla
    Keskustaa illalla
  • Arkkitehtuuria
    Arkkitehtuuria
  • Silta pohjoiseen
    Silta pohjoiseen
  • Liftausta Montenegroa kohti
    Liftausta Montenegroa kohti
  • Albanian ja Montenegron raja
    Albanian ja Montenegron raja

Albanian pääkaupunki Tirana on yksi Euroopan tuntemattomimmista pääkaupungeista heti Moldovan Chișinăun jälkeen. Maan keskiosissa sijaitsevan kaupungin alueella asuu arviolta miljoona ihmistä ja se levittyy maantieteellisesti laajalle vuorten ympäröimälle tasangolle. Matka lähimpään satamakaupunkiin eli Durrësiin kestää paikallisbussilla noin kaksi tuntia ja kaupungista löytyy yksi kansainvälinen lentokenttä, joka palvelee toistaiseksi kaikkia Albaniaan saapuvia lentomatkustajia. 1990-luvulle asti turismi Tiranaan ja Albaniaan oli vahvasti rajoitettua, mutta lähivuosina Tiranalla on potentiaalia muodostua uudeksi etelän hittikohteeksi.

Saavuimme Durrësista bussilla yhdelle Tiranan lukuisista bussiasemista, jotka toimivat yhä pääasiassa aikatauluttomina, sillä bussit lähtevät eteenpäin vasta niiden täytyttyä matkustajista. Kävely kaupungin keskustassa sijaitsevaan hostelliin kesti tämän jälkeen lähes tunnin, mutta saimme tutustua matkan aikana heti Tiranan omalaatuiseen liikenteeseen ja kaupunkisuunnitteluun. Lähes olemattoman julkisen liikenteen ja valtavien moottoriteiden ansiosta turisti voisi kuvitella olevansa Etelä-Euroopan sijaan Intiassa tai Lähi-idässä, sillä Tiranan autoteillä vallitsi täysi kaaos, jota täydensi vielä neljänkymmenen asteen helle ja vanhoista kasarimersuista leviävä pakokaasu.

Tiranan kaduilla näkyi tosin paljon väkeä ja elämää ja sen neuvostoaikaisia elementtikerrostaloja oli maalattu ja koristeltu kirkkain värein. Kaupungissa ei näyttänyt olevan puutetta ilmastoiduista kahviloista ja ravintoloista ja se on nyt hintatasoltaan ehkä Euroopan halvin pääkaupunki. Majoituspaikkamme Tirana Backpacker Hostel oli myös eksoottinen bungaloweilla, riippumatoilla ja katutaiteella koristeltu majatalo, josta kaupungin keskusaukiolle oli kävelymatkaa vain viisi minuuttia. Pankkikortteja ei jostain syystä hyväksytty vielä missään, mutta saimme toisaalta kokea matkanneemme taas muutaman vuosikymmenen ajassa taaksepäin.

Tiranan keskustaa voisi kuvata ehkä helpoiten ”hipsterimäiseksi”, sillä sen arkkitehtuurissa yhdistyivät oikeastaan kaikkien eri aikakausien tyylit ja trendit. Maan kansallissankari Skanderbegin keskusaukiolta löytyy kaksi pohjoiskorealaisvaikutteista kommunistipalatsia, muutamia 30-luvun oikeistodiktatuurin aikaisia italialaisvaikutteisia hallintorakennuksia, Albanian eri uskontoryhmien temppeleitä, keskeneräisiä tornitaloja ja muun muuassa Aku Ankka-sarjakuvien inspiroimaa katutaidetta. Keskustassa on säilytetty myös kommunistiajan bunkkereita ja diktaattori Hoxhalle pystytetty betonipyramidi, jonka päällä nykynuoriso näytti skeittaavan ja kiipeilevän. Kadunkulmiin pystytettyjen postmodernien taideteosten takaa paljastui myös Leninin ja Stalinin sabotoituja patsaita ja kommunistieliitin entinen asuinalue, joka näytti toimivan tätä nykyä valtavana baari- ja yöelämäkeskittymänä.

Tiranan kummallisen nykyisyyden ohella kaupungin historia on myös varsin omalaatuista. Tiranan tunnetuimmista asukkaista voi mainita erityisesti Äiti Teresan, joka vietti tosin kaupungissa vain lyhyitä aikoja elämästään. Katolisena albaanina hän kuvastaa joka tapauksessa Albanian uskonnollista monimuotoisuutta, sillä Tiranan kaduilta löytyy sunnimoskeijoiden ohella suuria katolisia ja ortodoksisia kirkkoja ja albaanien mystisen ”Bektashi”-suufilahkon päämaja. Albanian naapurimaat huomioiden onkin varsinainen ihme, että maa on säilyttänyt yhä varsin sopuisat välit uskontoryhmien kesken, sillä entisen Jugoslavian tasavalloissa tilanne ei ole ollut aivan näin yksinkertainen. Maa on myös kulttuuriltaan hyvin sekulaari, eivätkä minihameissa ja korkokengissä tallustelevat tytöt tuo välttämättä mieleen stereotypioita maasta, jonka pääuskonto on tätä nykyä islam.

Albaanien asuinalue ei myöskään rajoitu Albanian nykyisten rajojen sisäpuolelle, vaan naapurimaista myös Makedoniassa, Kosovossa ja Montenegrossa on suuria albaanienemmistöisiä alueita. Taustalla ovat erityisesti 1900-luvun alun Balkanin sodat sekä maan historia turkkilaisten ja italialaisten vasallivaltiona. Erityisen suuri kysymys on yhä Kosovon kiistelty asema, johon ratkaisu voisi olla ehkä maan jakaminen Serbian ja Albanian kesken. Toisaalta Balkanilla pienilläkin muutoksilla on tapana aiheuttaa ketjureaktioita, jotka päättyvät usein uuteen konfliktiin. Kaavaillun Suur-Albanian karttoja näkee toki Tiranan kaduilla myynnissä siinä missä Suur-Serbian karttoja näkee Belgradissa, mutta tapaamamme paikalliset pitivät realistisempana Kosovon ja Albanian yhteistä EU- ja Schengen-jäsenyyttä tulevaisuudessa.

Pienillä infrastruktuurin parannuksilla Albaniasta voisikin tulla helposti Kroatian kaltainen hittikohde, mistä osviittaa antaa tällä hetkellä etenkin Montenegron suosion äkillinen kasvu. Tiranan jälkeen otimmekin kohteeksemme Albanian ja Montenegron rajalla sijaitsevan Ulcinjin kaupungin (albaniaksi Ulqin), johon matkasimme pohjoisessa sijaitsevan Shkodërin kaupungin ohi. Ulcinjin pääkieli on yhä albania, mutta sen lähialueilla puhutaan jo serbokroaattia, ja se on vielä yksi Euroopan harvoista turistimassat välttäneistä rantalomakohteista. Matkamme sai alkaa taas yhdeltä Tiranan merkkaamattomista bussiasemista, josta kyyti järjestyi kasaribussilla Shkodërin läheisen Rozafan linnan viereiselle sillalle, ja illan tullen olimme jo liftanneet takaisin Adrianmeren rannikolle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Miksi Montenegrolla on italian kielinen nimi?

Käyttäjän ToniStenstrm kuva
Toni Stenström

Nykyitaliaksi sen pitäisi olla oikeastaan Monte Nero. Montenegro on sana Adrianmeren rannikolla puhutusta romaanisesta kielestä, joka assimiloitui lopulta eteläslaaviin. Kuvastaa mustaa vuoristoa, joka meriteitse saapuvalle matkaajalle näkyy ensimmäisenä. Tarkoittaa samaa muillakin kielillä (esim. serbokroaatiksi Crna Gora, puolaksi Czarnagóra).

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Olihan mielenkiintoinen matkakertomus hyvine kuvineen. Kiitos Toni.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Aikamoinen ulkomuseo! Kuvista välittyy tyylien ja aikakausien sekamelska, mutta kauniiksi en tohdi näkymiä luonnehtia, en edes sinänsä hienokuntoista puna-kelta-valkoista arvorakennusta.

Lenin ja Stalin poseeraavat rinnatusten jokseenkin ainutlaatuisesti, kun otetaan huomioon aikakauden post-sosialistinen vire Euroopassa vuonna 2018. Ainakaan nuo patsaat eivät näytä edes spreijatuilta, ja graffiteista puheen ollen: kahteen sähkökaappiin sommiteltu Barks-jäljitelmä on hienoa työtä!

Hostellin kuvat ovat varsinainen erikoisuus. Oliko sisäpihalle todellakin sijattu asiakasvuode? Keskellä "atriumia" on konstailemattomasti sähköistetty valotolppa, jota ainakaan minä en vähänkään kosteammalla säällä uskaltaisi lähestyä. Lattia saa hyvät antiikkisuuspisteet, mutta sampanjalasit tuskin pysyisivät tarjoiluvaunussa. Seinälle on löytynyt pari auton rekisterikilpeä; mikä mahtaisi olla niiden tarina?

Käyttäjän ToniStenstrm kuva
Toni Stenström

Albaniassa herää uusia kysymyksiä ennen kuin aiempiin on löytänyt vastausta :)

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset